Pian kaksi vuotta koronaa. Hiljalleen meille alkaa valjeta pandemian pitkä varjo. Palvelut ovat monen kohdalla lykkääntyneet tai peruuntuneet, ihmisten arjen toimivuus on kärsinyt, eristäytyminen ja rajoitukset ovat jättäneet jälkensä moneen. Käytännössä tämä on tarkoittanut mm. nuorten opiskelijoiden pahoinvoinnin voimakasta lisääntymistä, syömishäiriöistä kärsivien määrän kasvua sekä päihteidenkäytön polarisoitumista.
Meidän tulee kantaa yhteistä vastuuta siitä, että huomaamme
heidät, joiden tilanne on vaikeutunut pitkäaikaisesti koronan takia, ja tuemme
heitä. Tätä vastuuta tulee jokaisen ottaa omalta osaltaan yhteiskunnan
jäsenenä.
Erityisesti tämä vastuu tulee kannettavaksi jokaisen eri
ihmisryhmiä kohtaavan ammattilaisen esim. sosiaali- ja terveyspalveluissa,
kouluissa, varhaiskasvatuksessa, nuorisotyössä tai työllisyyspalveluissa.
Edellä mainittujen ammattilaisten on tähänkin asti pitänyt
olla tuntosarvet pystyssä arvioimassa, milloin asiakas tarvitsee enemmän, kun
mitä hänelle ollaan tarjoamassa. Pandemian aikana kasvaneen pahoinvoinnin myötä
näitä tuntosarvia tulee nyt teroittaa, päivittää ja niiden tulee olla entistä
ahkerammin käytössä.
Tiedän, että eri alojen ammattilaisilla kuten hoitajilla, sosiaalityöntekijöillä, opettajilla tai palveluneuvojilla on valtavasti muistettavaa ja tehtävää. Tälle uudelle tarpeelle ei välttämättä enää löydy työn arjesta tilaa. Tämä uusi tarve huomata ja tukea pandemian vaikeaan tilanteeseen ajaneita ihmisiä tulee tunnistaa ja tunnustaa. Lisäresurssiahan tilanne kaipaisi, mutta sitä on vaikea mistään saada. Esimerkiksi työnjaon tarkasteleminen tai työolojen ja -ehtojen parantaminen ovat vaihtoehtoja.
Näihin talkoisiin on nyt tartuttava, mikäli halutaan saada pandemia pitkä varjo edes hiukan lyhyemmäksi.
Koronasta eniten kärsineiden tunnistamisella ja tukemisella on merkitystä sekä
yksilöiden tulevaisuuteen, että koko meidän yhteiskuntamme toimintakykyyn.
- Minka
Kommentit
Lähetä kommentti