SOSIAALITYÖ ON TURVALLISUUSAMMATTI

Sosiaalityö on turvallisuusammatti... Absurdi väite? Ei ehkä niinkään!

Turvallisuusnäkökulman iso paikka sosiaalityössä, ja toisin päin, hahmottui uudella tavalla kuunnellessani Sisäministeriön strategiapäällikkö Ari Evwarayen puheenvuoroa turvallisuuden ja syrjäytymisen kiinnostavasta suhteesta Aikuissosiaalityön päivillä 2022.

Mitä turvallisuus on? Mitä se sinulle tarkoittaa? Turvallisuus on iso käsite. Se on muun muassa arjen toimivuutta, yhteiskuntarauhaa, yksilöllinen tunne tai kokemus, varautumista ja toimintaa kriisitilanteissa sekä tietoa siitä, että apua on saatavilla tarvittaessa.

Syrjäytyminen ei ole riittävästi läsnä turvallisuudesta puhuttaessa. Ei siitä huolimatta, että sen katsotaan vuodesta toiseen olevan yksi suurin sisäisen turvallisuuden uhka Suomessa.

Miksi on näin? Turvallisuudesta puhuvat pääasiassa he, joilla sitä on kovin paljon. Tässä(kin!) asiassa puhetta johtavat he, joiden pitäisi olla yleisössä. Ehkä syrjäytyminen ei sanana tai ilmiönä aukene turvallisuuskeskusteluja puheenjohtaville. Ehkä se nähdään ”niiden muiden” ongelmana, sosiaalityön asiana. Tai ehkä taustalla on yksilön vastuuta korostava ajattelutapa, jolloin huono-osaisuus tai syrjäytyminen ei olekaan varsinaisesti meidän kaikkien asia, tai yhteiskunnan vastuulla.

Syrjäytyminen on kuitenkin valtava yhteiskunnallinen ilmiö ja ongelma. Se koskettaa meitä jokaista, ja jokaisen meistä arkea suoraan tai välillisesti. Syrjäytyminen on käytännössä lapsiperheköyhyyttä, radikalisoitumista, ylisukupolvista huono-osaisuutta, miesten kasvavaa pahoinvointia, naisten lisääntyviä mielenterveysongelmia. Se aiheuttaa luottamuspulaa yhteiskuntaan ja sitä edustavia kohtaan, rauhattomuutta sekä väestön jakautumista kahteen leiriin.

Palaan kysymykseen siitä, mitä turvallisuus sinulle tarkoittaa. Kenen turvallisuudesta yleensä puhumme? Se, miten erilaiset turvallisuusuhat realisoituvat eri ihmisten arjessa, on kovin suhteellista. Suurin osa meistä elää turvallista, melko hyvinvoivaa, vakaata ja ennustettavaa arkea. Korona on koetellut turvallisuuden tunnettamme, ja pohdimme aiempaa enemmän varautumista maailmanlaajuisiin häiriötilanteisiin. Sitten on iso joukko asukkaita, joille esimerkiksi korona ei todellakaan ole arjen suurin turvallisuusriski. Kun turvallisuutta suunnittelemassa, ja siitä puhumassa, on pääasiassa (ainoastaan?) ensimmäiseksi mainitun joukon edustajia, miten voimme ymmärtää sekä parantaa kaikkien asukkaiden turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta?

Sosiaalityössä ja sote-palveluissa yleensäkin voidaan vaikuttaa niiden ihmisten turvallisuuden tunteeseen, joilla siinä olisi selvästi parantamisen varaa. Ihmisen turvallisuuden tunteeseen eniten vaikuttavat esimerkiksi osallisuuden kokemus, tukiverkosto, lähiympäristö ja taloudellinen tilanne - eli sosiaalityön arkiset teemat. Näitä vahvistamalla voimme vahvistaa asiakkaidemme turvallisuuden tunnetta. Toki meidän tulee edelleen suhtautu vakavasti ja pureutua tunteen lisäksi ns. mitattavaan turvallisuuteen asiakkaidemme elämässä. Lähisuhdeväkivalta tulee ottaa puheeksi, laatia turvasuunnitelmia, kuritusväkivaltaan puuttua, rikoksilla oireilemiseen tai riskiin joutua rikoksen uhriksi tarjota apua, mielenterveys- ja päihdeongelmiin hoitoa ja tukea läheiset huomioiden. Turvallisuuden tunnetta, ja mitattavaa turvallisuutta (esim. rikosten tai tapaturmien määrä) edistetään tehokkaimmin hyvinvointia lisäämällä, kun ns. perinteisillä turvallisuustoimilla.

Sosiaalityö tuottaa yhteiskuntarauhaa. Sosiaalialalla tarvittaisiin lisää ymmärrystä omasta roolista turvallisuuden tekijänä. Tarvitsemme rohkeutta tarjota asiantuntemustamme niihin pöytiin, joissa turvallisuudesta keskustellaan.

Turvallisuustyössä, kuten poliisissa, kaivattaisiin taas vahvempaa syrjäytymiseen tarttuvaa työotetta. Työn arki voi helposti supistus tilanteesta toiseen -tyyppiseksi, eikä siinä jää tilaa tapahtuneen laajemmalle tarkastelemiselle. En tunne riittävästi poliisin koulutusta ja sitä, kuinka paljon se tarjoaa työkaluja katsoa yksittäistä tapahtumaa ilmiönä: Mitä voisin tässä kohtaamisessa tehdä, jotta tämän henkilön rikoskierre voisi katketa? Miten hoidan tilanteen niin, että kohtaamani rikoksen uhri joudu samaan tilanteeseen enää uudelleen?

Ja sitten vielä tarvittaisiin lisää näiden kahden alan yhteistyötä! Yhteistä työtä on valtavasti, ja uskon että yhteisellä tekemisellä voitaisiin saada hienoja tuloksia aikaan. Yksi osoitus tästä on Ankkuri-malli, joka yhdistää eri alojen asiantuntemusta mm. nuorten rikoksentekijöiden tilanteisiin puuttumiseksi. Mallista on loistavia kokemuksia, ja se laajenee kokoajan Suomessa. Missä on aikuisten rikoksentekijöiden Ankkuri-malli? Riippuvuuksiin liittyviin rikoksiin syyllistyneiden Ankkuri-malli?

Käytännön asiakastyön lisäksi turvallisuus ja sosiaalialan asiantuntijoiden yhteisellä työllä voitaisiin havaita, analysoida ja puuttua yhteiskunnan ilmiöihin. Esimerkiksi syrjäytymisen, eriarvoisuuden kasvun, rikoksentekijyyden ja -kokijuuden kasautumisen tai radikalisoitumisen ja ekstremistisen väkivallan kysymyksiin ei pysty yksi ammattiryhmä yksin vastaamaan.

Eri puolilla Suomea on toimivia yhteistyön tekemisen tapoja. Hyvinä esimerkkeinä aiemmin mainittu Ankkuri-toimintamalli, lisäksi mieleeni tulee esimerkiksi Turvallinen Helsinki -verkosto. Yksittäisinä verkostoina tai toimintamalleina nämä eivät kuitenkaan riitä – tarvitaan näiden juurtumista toimintakulttuuriimme, koulutukseen, tekemisen tapoihimme joka puolella maata.

Yhteistyössä on voimaa, kun siitä tulee rakenteissa oleva tapa toimia. Kuten Ari Evwaraye osuvasti kuvaa: Jos minulla on vain vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta, mutta jos tiedän, että vertaisillani on työkalupakin muitakin työkaluja käytettävissään, osaan nähdä ongelmankin laaja-alaisemmin.

Viimeistään tässä vaiheessa tätä tekstiä on aiheellista nostaa esiin myös kolmannen sektorin, eli järjestöjen suuri merkitys hyvinvointi- ja turvallisuustyössä. Esimerkiksi osallisuuden kokemuksen ollessa merkittävä asia turvallisuuden tunnetta rakennettaessa, yhdistysten rooli on selvä. Sosiaalisella verkostolla on iso merkitys myös varautumisen näkökulmasta. Sosiaalinen tuki lisää ihmisen resilienssiä eli pärjäävyyttä – ja sitä tarvitaan, kun yksilöä tai yhteiskuntaa kohtaa häiriötilanne tai kriisi.

Eli:

- Turvallisuusnäkökulmaa sosiaalialan työhön.

- Yhteiskunnallista / sosiaalista näkökulmaa turvallisuusalan työhön.

- Eri alojen yhteistyötä sekä asiakastyössä, että yhteiskunnallisessa, rakenteellisessa työssä.

- Yhdistysten roolin tunnistaminen ja tunnustaminen turvallisuuden edistämisessä.

Helpommin listattu kun tehty, mutta jostain on aloitettava! Ja toki onneksi ihan lähtöruudussa ei sentään enää olla, mutta boostia tekemiseen kyllä kaivataan.

- Minka

 

Lähde: Evwaraye, Ari (26.1.2022) Pirullinen tanssi – syrjäytymisen ja turvallisuuden kaksisuuntainen suhde -luento, Aikuissosiaalityön päivät 2022.

Kuva: Wokandapix / Pixabay