LAPSIPERHEKÖYHYYS – VALTAVA ILMIÖ JA ONGELMA, JA MITÄ SILLE VOI KUKIN MEISTÄ TEHDÄ


Itlan kehitysjohtaja Tiina Ristikarin puheenvuoro Aikuissosiaalityön päivillä tällä viikolla oli hieno katsaus tärkeään teemaan: Lapsiperheköyhyyteen Suomessa. Alla poimintoja sekä ajatuksia tästä tiedontäyteisestä katsauksesta.

Ensin on tärkeää määritellä, mistä puhutaan, kun puhutaan köyhyydestä tai lapsiperheköyhyydestä. Lapsiperheköyhyys tulee nähdä monisyisenä yhteiskunnallisena ilmiönä, ei pelkästään rahan puutteena yksilön elämässä. Viimeistään Ristikarin puheenvuoro teki hyvin selväksi, miten valtava ilmiö meillä tässä on käsissämme. Toivottavasti tämä blogiteksti pystyy raottamaan joltain osin tätä lapsiperheköyhyyden laaja-alaisuutta.

Köyhyyden käsite on hankala, sillä se voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa: Pienituloisuutta, aineellista puutetta, kokemusta, ym. Lapsiperheköyhyydestä puhuttaessa tarkoitetaan sellaista taloudellista niukkuutta, joka vaarantaa lasten oikeuksien, potentiaalin, osallisuuden tai tarpeiden toteutumisen. Köyhyyttä, ja lapsiperheköyhyyttä, voidaan mitata monin eri tavoin.

Lapsiperheköyhyys on monen Suomessa asuvan lapsen arkea. Yli neljännes nuorista kokee perheensä taloudellisen tilanteen kohtalaiseksi tai huonoksi. Joka kymmenes perhe elää köyhyydessä, aineellisessa puutteessa. Lähes viidesosalla nuorista perheellisistä on maksuhäiriömerkintä. Suomessa arviolta 126 000 lasta elää köyhässä perheessä. Erityisesti pienituloisuus korostuu yhden huoltajan perheissä.

Jossain, tai monessakin, emme selkeästi tässä yhteiskunnassa onnistu, sillä taloudellinen niukkuus näyttää olevan tiukassa: Perheet, jotka saavat toimeentulotukea, saavat sitä hyvin todennäköisesti myös seuraavana vuonna. Toisaalta perheet, jotka eivät saa toimeentulotukea, pärjäävät erittäin todennäköisesti ilman sitä myös seuraavana vuonna. Hyväosaisuuden juna puksuttaa, ja iso porukka laiturilla katsoo sen katoavan yhä kauemmas.

Taloudellinen niukkuus ei ilmesty tyhjästä. Perheen vanhemman, erityisesti isän, psyykkinen sairastaminen korostuu perheissä, jotka tippuvat toimeentulotuelle. Muita syitä ovat erityisesti vanhempien asumusero tai vanhemman jääminen työttömäksi. Taloudellinen niukkuus ei myöskään tapahdu tyhjiössä. Se liittyy usein muihin perhettä kuormittaviin tekijöihin, kuten vanhempien eroon tai toisen vanhemman kuolemaan, vanhemman psyykkiseen sairauteen tai siihen, ettei kummallakaan vanhemmalla ole toisen asteen tutkintoa. Tämmöisten perheitä kuormittavien tekijöiden kasautuminen on erittäin haitallista lasten kannalta, mutta onneksi harvinaista.

Lapsiperheköyhyys on kokonaisuudessaan, kuten aiemmin sanottu, valtava ja merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Perheen taloudellisella niukkuudella näyttää olevan moninaisia seurauksia lapsen elämään ja tulevaisuuteen. Vanhemman toimeentulotukiasiakkuus korostuu selvästi mm. kodin ulkopuolella sijoitettujen lasten taustoissa ja nk. NEET-nuorten (eli syrjäytymisvaarassa olevaksi katsottujen nuorten) taustoissa. Toimeentulotukiasiakkuus näyttää periytyvän. Kun köyhästä, toimeentulotuen varassa elävästä perheestä lähtöisin oleva nuori jää koulutuksen ulkopuolelle, eli hänestä tulee nk. NEET-nuori, hänellä on korostunut riski olla itse aikuisena pienituloinen ja toimeentulotuen asiakas – ylisukupolvinen kierre on valmis. On myös havainto, että vanhemman toimeentulotukiasiakkuus korostuu esimerkiksi käytöshäiriödiagnoosin saavien lasten perheissä, ilman toisen asteen tutkintoa jäävien ihmisten taustoissa, rikostuomion saavien ihmisten lapsuudessa sekä psyykkisesti sairastavien taustoissa. Näiden havaintojen valossa on viimeistään selvää, että tämä on iso, iso asia.

Tutkimuksen valossa näyttää, että pikkulapsiperheessä (0-2 v.) koettu köyhyys lisää eniten erilaisia haasteita tulevaisuudessa; teiniraskauksia, rikoksilla oireilua, koulupudokkuutta ja psyykkisiä haasteita. Lisäksi näissä korostuu hiukan lapsen teini-iässä koettu köyhyys (+13 v.). Tämä antaa aivan selviä askelmerkkejä sille, mihin erityisesti pitää panostaa tätä ilmiötä ratkoessa, mikäli vinkki vain osataan (tai halutaan) ottaa vastaan.

Jokainen ei ole oman onnensa seppä: Lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa siihen, mitä ja millä taotaan. On analysoitu, miten perhetausta ja koulumenestys liittyvät toisiinsa. Mitä pidempi toimeentulotukiasiakkuus vanhemmalla on, sitä epätodennäköisempää on, että lapsi saa keskiarvoksi 8 tai yli. Niiden perheiden, joilla on neljä nk. kuormittavaa tekijää, poikalapsista vain 5 % yltää tässä mainittuun keskiarvoon. Merkittävästi lasten keskiarvoihin vaikuttavat mm. kuormittavien tekijöiden kasaantuminen, vanhempien pitkä toimeentulotukiasiakkuus sekä se, ettei vanhemmilla ole toisen asteen koulutusta.

Tutkimuksissa nousee köyhyyden ohella esiin koulutuksen suuri rooli. Toisen asteen tutkinnolla on valtava merkitys, oli perhetausta mikä tahansa. Se näyttää selvästi parantavan ihmisen mahdollisuuksia päästä hyväosaisuuden junan kyytiin mukaan. Lisäksi sillä saadaan yhteiskunnallisia kustannuksia neutralisoitua tehokkaasti. Vihdoinkin vuonna 2020 aikaansaatu maksuton toinen aste on tästä näkökulmasta kultaakin arvokkaampi toimenpide, ja pitkänäköinen päätös.

Taloudellinen eriarvoisuus, eli hyvä- ja huono-osaisten kuilu on kasvanut vuosikymmenten saatossa. Varakkaat vaurastuvat, pienituloiset eivät. Suurin osa meistä elää mukavassa hyvinvointikuplassa, on päässyt hyvään kehitykseen mukaan sekä vaurastunut muun yhteiskunnan mukana. Mutta sitten meillä on iso joukko ihmisiä, jotka eivät ole päässeet tähän kehitykseen mukaan.

 * Teksti jatkuu kuvan jälkeen!*


Meillä on iso ongelma. Valtava ilmiö, jota on pakko alkaa ratkomaan, mikäli haluamme maana pärjätä. Onneksi meillä on myös monia erikokoisia ja -näköisiä ratkaisuja. Tutkimus on siitä ihana asia, ettei se vain tyydy toteamaan asioiden laitaa, vaan antaa myös tieteellisesti perusteltuja parannus- tai ratkaisuehdotuksia.


Lasten ottaminen puheeksi, kun perheessä on kuormittavia asioita tai lapsen kehitystä uhkaavia asioita. Tähän on ammattilaisille kehitetty oma menetelmäkin, Lapset Puheeksi -menetelmä. Menetelmä aktivoi lapsen lähellä olevat aikuiset toimimaan, jotta lapsen elämässä olevia kehitystä suojaavia tekijöitä saataisiin vahvistettua. Se toimii myös tarvittaessa eri ammattilaiset yhdistävänä menetelmänä. Tämä kuitenkin pätee meihin kaikkiin ihan omassa yksityisessä elämässämmekin: Puhutaan lapsista ja lasten kuulumisista, vahvistetaan kukin osaltamme lähellä olevien lasten kehitystä turvaavia asioita sekä tarjotaan lapsiperheille ja lapsille tukea vaikeina aikoina.

Mahdollistetaan lapsille hyvä kehitys siitä huolimatta, että heidän elämässään on kehitystä vaarantavia tekijöitä. Tämä voi olla esimerkiksi lapsen pärjäävyyden eli resilienssin vahvistamista arjessa. Lapsen resilienssiä vahvistaa sosiaalinen tuki eli mm. se, että hänellä on ympärillään luotettavia ihmisiä. Tunnetaidot ovat resilienssin kannalta tärkeitä, niitä harjoittelemalla voidaan vahvistaa lapsen pärjäävyyttä. Tämäkin liittyy voimakkaasti meidän kaikkien arkeen. Lisäksi tämä on tärkeää huomioida mm. varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Sote-palveluissa on olennaista, että huomaamme ne perheet, joilla on matala resilienssi, ja keskitymme tukemaan heitä. Kolmannen sektorin eli järjestöjen rooli on myös tärkeä - sieltä saatava tuki on monelle lapselle ja perheelle merkityksellistä.


Tarvitaan joukko toisiaan vahvistavia tekoja ja toimenpiteitä - yhtä ratkaisua ei ole. Toimenpiteitä tarvitaan laajasti toimintakulttuurissamme, työelämässä sekä koko palvelujärjestelmässä: sote-palveluissa, sivistyspalveluissa, hyvinvointia ja terveyttä edistävissä palveluissa sekä sosiaaliturvan saralla. Toimenpide-ehdotuksia on listattu esimerkiksi Eroon lapsiperheköyhyydestä -selvitykseen, enää niihin tulee vain tarttua.


Jotta ihminen voisi ottaa vastuuta ja tehdä tekoja, jotka parantaisivat hänen elämäntilannettaan, hänen elämässään tulee olla merkityksellisyyden, ennakoitavuuden ja koherenssin eli elämänhallinnan tunteita. Ihminen tarvitsee toimiakseen tunteen siitä, että hän voi pärjätä tässä elämässä. Tätä perustarvetta tulisi voida pystyä vahvistamaan mm. palveluissa ja etuusjärjestelmässä. Lisäksi korostuu läheisverkoston ja yhdistystoimijoiden rooli. Jokainen meistä voi osaltaan olla vaikuttamassa läheistemme tunteisiin siitä, että heidän elämänsä on merkityksellistä. Tukemalla läheistä perhettä vaikeassa elämänvaiheessa voimme vahvistaa perheenjäsenten koherenssin tunnetta ja uskoa siitä, että he pärjäävät. Yhdistysten toiminta tarjoaa monille ihmisille elintärkeitä osallisuuden kokemuksia, jotka vahvistavat yksilön merkityksellisyyden tunnetta.


Innovatiivisuus, rohkeus, luovuus – Mikä meitä pidättää ottamasta erilaisia keinoja käyttöön? Esimerkiksi lapselle lukeminen on tutkitusti halpa interventio, jolla voidaan vahvistaa lapsen tulevaisuutta, voitaisiinko ottaa enemmän lukemaan tuuppaavia innovatiivisia menetelmiä käyttöön? Tai millä kaikilla keinoilla varhaiskasvatuksessa, kouluissa sekä yhdistystoiminnassa voitaisiin tukea lasten ja nuorten tunnetaitojen kehittymistä – ne kun tutkitusti lisäävät resilienssiä, joka taas kantaa lasta tai nuorta tulevaisuudessa?

 

Yhteenvetona: Lapsiperheköyhyydestä on olemassa lähes loputon määrä kirjoituksia, selvityksiä ja tutkimuksia. Tietoa siitä, mistä ilmiössä on kyse, ja miten siihen voitaisiin puuttua, on olemassa. Joihinkin toimiin on tartuttu kansallisesti (esim. maksuton toinen aste <3), osaan alueellisesti (esim. lisääntynyt vanhempien tukeminen), moni odottaa vielä. Meillä ei kuitenkaan ole varaa jättää lapsiperheköyhyyttä vähentäviä toimia käyttämättä. Ilmiö vaatii hyödyntämään kaikki mahdolliset ratkaisut. En usko että kyseessä on haluttomuus tarttua toimeen, tai vähentää lapsiperheköyhyyttä. Epäilen, että ongelmana on, ettei ilmiön laajuutta, merkittävyyttä ja vakavuutta hahmoteta. Ehkä yksi tärkein toimi onkin tiedon lisääminen yksi luento, blogiteksti ja puheenvuoro kerrallaan.

 

- Minka


Päälähde:

Ristikari, Tiina (27.1.2022) Lapsiperheköyhyys – Syyt, seuraukset ja ratkaisut -luento. Aikuissosiaalityön päivät 2022.

Katso lisäksi:

Kemppi, Hilkka (toim.) (2021) Eroon lapsiperheköyhyydestä – Kokoava selvitys ja politiikkatoimet.

Isokääntä Siiri, Koivula Krista, Honkalampi Kirsi, Kokki Hannu (2018) Resilience in children and their parents enduring pediatric medical traumatic stress. Pediatr Anaesth. 2019; 00: 1–8.

Mattila, Marija (toim.) (2020) Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020, Kalevi Sorsa -säätiö

Kommentit