Itlan kehitysjohtaja Tiina Ristikarin puheenvuoro Aikuissosiaalityön päivillä tällä viikolla oli hieno katsaus tärkeään teemaan: Lapsiperheköyhyyteen Suomessa. Alla poimintoja sekä ajatuksia tästä tiedontäyteisestä katsauksesta.
Ensin on tärkeää määritellä, mistä puhutaan, kun puhutaan
köyhyydestä tai lapsiperheköyhyydestä. Lapsiperheköyhyys tulee nähdä monisyisenä
yhteiskunnallisena ilmiönä, ei pelkästään rahan puutteena yksilön elämässä.
Viimeistään Ristikarin puheenvuoro teki hyvin selväksi, miten valtava ilmiö
meillä tässä on käsissämme. Toivottavasti tämä blogiteksti pystyy raottamaan
joltain osin tätä lapsiperheköyhyyden laaja-alaisuutta.
Köyhyyden käsite on hankala, sillä se voi tarkoittaa niin
montaa eri asiaa: Pienituloisuutta, aineellista puutetta, kokemusta, ym.
Lapsiperheköyhyydestä puhuttaessa tarkoitetaan sellaista taloudellista
niukkuutta, joka vaarantaa lasten oikeuksien, potentiaalin, osallisuuden tai
tarpeiden toteutumisen. Köyhyyttä, ja lapsiperheköyhyyttä, voidaan mitata monin
eri tavoin.
Lapsiperheköyhyys on monen Suomessa asuvan lapsen arkea. Yli
neljännes nuorista kokee perheensä taloudellisen tilanteen kohtalaiseksi tai
huonoksi. Joka kymmenes perhe elää köyhyydessä, aineellisessa puutteessa. Lähes
viidesosalla nuorista perheellisistä on maksuhäiriömerkintä. Suomessa arviolta
126 000 lasta elää köyhässä perheessä. Erityisesti pienituloisuus korostuu
yhden huoltajan perheissä.
Jossain, tai monessakin, emme selkeästi tässä yhteiskunnassa
onnistu, sillä taloudellinen niukkuus näyttää olevan tiukassa: Perheet, jotka
saavat toimeentulotukea, saavat sitä hyvin todennäköisesti myös seuraavana
vuonna. Toisaalta perheet, jotka eivät saa toimeentulotukea, pärjäävät erittäin
todennäköisesti ilman sitä myös seuraavana vuonna. Hyväosaisuuden juna
puksuttaa, ja iso porukka laiturilla katsoo sen katoavan yhä kauemmas.
Taloudellinen niukkuus ei ilmesty tyhjästä. Perheen
vanhemman, erityisesti isän, psyykkinen sairastaminen korostuu perheissä, jotka
tippuvat toimeentulotuelle. Muita syitä ovat erityisesti vanhempien asumusero
tai vanhemman jääminen työttömäksi. Taloudellinen niukkuus ei myöskään tapahdu
tyhjiössä. Se liittyy usein muihin perhettä kuormittaviin tekijöihin, kuten vanhempien
eroon tai toisen vanhemman kuolemaan, vanhemman psyykkiseen sairauteen tai
siihen, ettei kummallakaan vanhemmalla ole toisen asteen tutkintoa. Tämmöisten
perheitä kuormittavien tekijöiden kasautuminen on erittäin haitallista lasten
kannalta, mutta onneksi harvinaista.
Lapsiperheköyhyys on kokonaisuudessaan, kuten aiemmin
sanottu, valtava ja merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Perheen taloudellisella
niukkuudella näyttää olevan moninaisia seurauksia lapsen elämään ja
tulevaisuuteen. Vanhemman toimeentulotukiasiakkuus korostuu selvästi mm. kodin
ulkopuolella sijoitettujen lasten taustoissa ja nk. NEET-nuorten (eli
syrjäytymisvaarassa olevaksi katsottujen nuorten) taustoissa.
Toimeentulotukiasiakkuus näyttää periytyvän. Kun köyhästä, toimeentulotuen
varassa elävästä perheestä lähtöisin oleva nuori jää koulutuksen ulkopuolelle,
eli hänestä tulee nk. NEET-nuori, hänellä on korostunut riski olla itse
aikuisena pienituloinen ja toimeentulotuen asiakas – ylisukupolvinen kierre on
valmis. On myös havainto, että vanhemman toimeentulotukiasiakkuus korostuu
esimerkiksi käytöshäiriödiagnoosin saavien lasten perheissä, ilman toisen
asteen tutkintoa jäävien ihmisten taustoissa, rikostuomion saavien ihmisten
lapsuudessa sekä psyykkisesti sairastavien taustoissa. Näiden havaintojen
valossa on viimeistään selvää, että tämä on iso, iso asia.
Tutkimuksen valossa näyttää, että pikkulapsiperheessä (0-2 v.)
koettu köyhyys lisää eniten erilaisia haasteita tulevaisuudessa;
teiniraskauksia, rikoksilla oireilua, koulupudokkuutta ja psyykkisiä haasteita.
Lisäksi näissä korostuu hiukan lapsen teini-iässä koettu köyhyys (+13 v.). Tämä
antaa aivan selviä askelmerkkejä sille, mihin erityisesti pitää panostaa tätä
ilmiötä ratkoessa, mikäli vinkki vain osataan (tai halutaan) ottaa vastaan.
Jokainen ei ole oman onnensa seppä: Lapsuudessa koettu
köyhyys vaikuttaa siihen, mitä ja millä taotaan. On analysoitu, miten
perhetausta ja koulumenestys liittyvät toisiinsa. Mitä pidempi
toimeentulotukiasiakkuus vanhemmalla on, sitä epätodennäköisempää on, että
lapsi saa keskiarvoksi 8 tai yli. Niiden perheiden, joilla on neljä nk.
kuormittavaa tekijää, poikalapsista vain 5 % yltää tässä mainittuun
keskiarvoon. Merkittävästi lasten keskiarvoihin vaikuttavat mm. kuormittavien
tekijöiden kasaantuminen, vanhempien pitkä toimeentulotukiasiakkuus sekä se,
ettei vanhemmilla ole toisen asteen koulutusta.
Tutkimuksissa nousee köyhyyden ohella esiin koulutuksen
suuri rooli. Toisen asteen tutkinnolla on valtava merkitys, oli perhetausta
mikä tahansa. Se näyttää selvästi parantavan ihmisen mahdollisuuksia päästä
hyväosaisuuden junan kyytiin mukaan. Lisäksi sillä saadaan yhteiskunnallisia
kustannuksia neutralisoitua tehokkaasti. Vihdoinkin vuonna 2020 aikaansaatu
maksuton toinen aste on tästä näkökulmasta kultaakin arvokkaampi toimenpide, ja
pitkänäköinen päätös.
Taloudellinen eriarvoisuus, eli hyvä- ja huono-osaisten
kuilu on kasvanut vuosikymmenten saatossa. Varakkaat vaurastuvat, pienituloiset
eivät. Suurin osa meistä elää mukavassa hyvinvointikuplassa, on päässyt hyvään
kehitykseen mukaan sekä vaurastunut muun yhteiskunnan mukana. Mutta sitten
meillä on iso joukko ihmisiä, jotka eivät ole päässeet tähän kehitykseen mukaan.
Meillä on iso ongelma. Valtava ilmiö, jota on pakko alkaa
ratkomaan, mikäli haluamme maana pärjätä. Onneksi meillä on myös monia
erikokoisia ja -näköisiä ratkaisuja. Tutkimus on siitä ihana asia, ettei se
vain tyydy toteamaan asioiden laitaa, vaan antaa myös tieteellisesti
perusteltuja parannus- tai ratkaisuehdotuksia.
Lasten ottaminen puheeksi, kun
perheessä on kuormittavia asioita tai lapsen kehitystä uhkaavia asioita. Tähän
on ammattilaisille kehitetty oma menetelmäkin, Lapset Puheeksi -menetelmä. Menetelmä
aktivoi lapsen lähellä olevat aikuiset toimimaan, jotta lapsen elämässä olevia
kehitystä suojaavia tekijöitä saataisiin vahvistettua. Se toimii myös
tarvittaessa eri ammattilaiset yhdistävänä menetelmänä. Tämä kuitenkin pätee
meihin kaikkiin ihan omassa yksityisessä elämässämmekin: Puhutaan lapsista ja
lasten kuulumisista, vahvistetaan kukin osaltamme lähellä olevien lasten
kehitystä turvaavia asioita sekä tarjotaan lapsiperheille ja lapsille tukea
vaikeina aikoina.
Mahdollistetaan lapsille hyvä kehitys siitä huolimatta, että heidän elämässään on kehitystä vaarantavia tekijöitä. Tämä voi olla esimerkiksi lapsen pärjäävyyden eli resilienssin vahvistamista arjessa. Lapsen resilienssiä vahvistaa sosiaalinen tuki eli mm. se, että hänellä on ympärillään luotettavia ihmisiä. Tunnetaidot ovat resilienssin kannalta tärkeitä, niitä harjoittelemalla voidaan vahvistaa lapsen pärjäävyyttä. Tämäkin liittyy voimakkaasti meidän kaikkien arkeen. Lisäksi tämä on tärkeää huomioida mm. varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Sote-palveluissa on olennaista, että huomaamme ne perheet, joilla on matala resilienssi, ja keskitymme tukemaan heitä. Kolmannen sektorin eli järjestöjen rooli on myös tärkeä - sieltä saatava tuki on monelle lapselle ja perheelle merkityksellistä.
Tarvitaan joukko toisiaan
vahvistavia tekoja ja toimenpiteitä - yhtä ratkaisua ei ole. Toimenpiteitä
tarvitaan laajasti toimintakulttuurissamme, työelämässä sekä koko
palvelujärjestelmässä: sote-palveluissa, sivistyspalveluissa, hyvinvointia ja
terveyttä edistävissä palveluissa sekä sosiaaliturvan saralla.
Toimenpide-ehdotuksia on listattu esimerkiksi Eroon lapsiperheköyhyydestä
-selvitykseen, enää niihin tulee vain tarttua.
Jotta ihminen voisi ottaa vastuuta
ja tehdä tekoja, jotka parantaisivat hänen elämäntilannettaan, hänen elämässään
tulee olla merkityksellisyyden, ennakoitavuuden ja koherenssin eli
elämänhallinnan tunteita. Ihminen tarvitsee toimiakseen tunteen siitä, että hän
voi pärjätä tässä elämässä. Tätä perustarvetta tulisi voida pystyä vahvistamaan
mm. palveluissa ja etuusjärjestelmässä. Lisäksi korostuu läheisverkoston ja
yhdistystoimijoiden rooli. Jokainen meistä voi osaltaan olla vaikuttamassa
läheistemme tunteisiin siitä, että heidän elämänsä on merkityksellistä.
Tukemalla läheistä perhettä vaikeassa elämänvaiheessa voimme vahvistaa
perheenjäsenten koherenssin tunnetta ja uskoa siitä, että he pärjäävät.
Yhdistysten toiminta tarjoaa monille ihmisille elintärkeitä osallisuuden
kokemuksia, jotka vahvistavat yksilön merkityksellisyyden tunnetta.
Innovatiivisuus, rohkeus, luovuus
– Mikä meitä pidättää ottamasta erilaisia keinoja käyttöön? Esimerkiksi
lapselle lukeminen on tutkitusti halpa interventio, jolla voidaan vahvistaa
lapsen tulevaisuutta, voitaisiinko ottaa enemmän lukemaan tuuppaavia
innovatiivisia menetelmiä käyttöön? Tai millä kaikilla keinoilla
varhaiskasvatuksessa, kouluissa sekä yhdistystoiminnassa voitaisiin tukea
lasten ja nuorten tunnetaitojen kehittymistä – ne kun tutkitusti lisäävät
resilienssiä, joka taas kantaa lasta tai nuorta tulevaisuudessa?
Yhteenvetona: Lapsiperheköyhyydestä on olemassa lähes loputon määrä
kirjoituksia, selvityksiä ja tutkimuksia. Tietoa siitä, mistä ilmiössä on kyse,
ja miten siihen voitaisiin puuttua, on olemassa. Joihinkin toimiin on tartuttu
kansallisesti (esim. maksuton toinen aste <3), osaan alueellisesti (esim.
lisääntynyt vanhempien tukeminen), moni odottaa vielä. Meillä ei kuitenkaan ole
varaa jättää lapsiperheköyhyyttä vähentäviä toimia käyttämättä. Ilmiö vaatii
hyödyntämään kaikki mahdolliset ratkaisut. En usko että kyseessä on haluttomuus
tarttua toimeen, tai vähentää lapsiperheköyhyyttä. Epäilen, että ongelmana on,
ettei ilmiön laajuutta, merkittävyyttä ja vakavuutta hahmoteta. Ehkä yksi
tärkein toimi onkin tiedon lisääminen yksi luento, blogiteksti ja puheenvuoro
kerrallaan.
Päälähde:
Ristikari, Tiina (27.1.2022) Lapsiperheköyhyys – Syyt,
seuraukset ja ratkaisut -luento. Aikuissosiaalityön päivät 2022.
Katso lisäksi:
Kemppi, Hilkka (toim.) (2021) Eroon lapsiperheköyhyydestä – Kokoava selvitys ja politiikkatoimet.
Mattila, Marija (toim.) (2020) Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020, Kalevi Sorsa -säätiö
Kommentit
Lähetä kommentti