Vammaispalvelut eivät ole mikään kiva pikku lisäpalvelu, vaan elämän edellytys monelle. Tästä huolimatta vammaispalveluista puhuttaessa keskusteluun nouse usein raha, ja sen asettamat rajat. Tämä on toki ymmärrettävääkin, sillä vammaispalvelut vastaavat merkittävästä osasta sote-kustannuksista.
Rahaa ei voi sivuuttaa mutta keskustelussa
vammaispalveluista ja niiden rahoittamisesta tulisi olla erittäin hienovarainen. Puhe ei saisi saada syyllistävää sävyä vammaisia ihmisiä kohtaan. Heidän toimiva arkensa on kiinni näistä palveluista.
Vammaispalveluihin,
kuten moniin muihinkin sosiaalipalveluihin, liittyy monia lakeja ja tulkintaa,
sekä harkintaa. Harkinta on välttämätön työväline, kun tilanteita arvioidaan
yksilöllisesti. Kuitenkin se on helposti myös kompastuskivi; eri kunnissa ja eri ammattilaisilla voi olla hyvinkin erilaisia tapoja tulkita lakia ja
käyttää harkintaa.
Kokonaisuudessaan vammaispalveluihin tarvitaan avointa, maakunnallista keskustelua alueen vammaisten henkilöiden tarpeista, palveluiden myöntämisen kriteereistä sekä ammattilaisten tavoista tulkita lakeja. Hyvinvointialueen valmistelu on oiva mahdollisuus tälle yhteiselle keskustelulle, kunhan sille huomataan varata riittävästi aikaa.
-----
Vammaispalveluissa korostuu osallisuuden näkökulma. Vammaisten ihmisten äänen kuuleminen palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa on ensiarvoisen tärkeää. Tämä muun muassa siksi, että vammaispalveluita koordinoivat, myöntävät ja järjestävät usein vammattomat ihmiset, joiden näkemys vammaisen henkilön arjesta ja tarpeista voi olla erilainen, kun vammaisen henkilön oma kokemus.
Vammaisneuvostolla tulee olla selkeä, vahva rooli hyvinvointialueen päätöksenteossa, ja palveluissa on hyödynnettävä kokemusasiantuntijoita. Lisäksi vammaisalan järjestöillä on paljon hyvää tietoa, jota kannattaa muistaa hyödyntää.
-----
En ole vammaispalveluiden erityisasiantuntija, mutta olen viettänyt useita vuosia vammaisten ihmisten kanssa toimiessa. Olen saanut työskennellä vaikeasti vammaisten ihmisten kodeissa heidän apunaan sekä henkilökohtaisena avustajana, että asumispalveluiden hoitoapulaisena. Olen nähnyt erilaista vammaisuutta sekä erilaisia tapoja elää vamman kanssa.
Sairaalan sosiaalityöntekijänä olen kohdannut vammautumista, ja sen tuomia mullistuksia ihmisen elämään. Vammautuminen voi tapahtua alle sekunnissa, tai vuosien mittaan hiljalleen. Jokainen vamma on omanlainen. Olen kohdannut perheitä, joihin on syntynyt vammainen lapsi. Olen koittanut tukea vanhempia, jotka ovat saaneet tiedon lapsen vammaisuutta aiheuttavasta syndroomasta.
Lisäksi olen tutustunut erityishuollon sosiaalityöhön. Siellä näki selvästi vammaisuuden moniulotteisuuden ja sen, millä tavoin vamma voi vaikuttaa arkeen erilaisissa elämän- ja ikävaiheissa.
Vammaisuus ei ole yhtä kuin CP-vamma tai kehitysvamma. Vammaisuus voi olla ehkä miljoonaa muutakin toimintakyvyn rajoitetta. Sosiaalityössä esimerkiksi psykiatristen sairauksien aiheuttama tarve vammaispalveluille tulee tutuksi.
Vammaisuus ei myöskään ole vain vammaisen henkilön asia. Se koskettaa hänen läheisiään, toimintaympäristöään ja yhteiskuntaa, eli meitä kaikkia. Meillä on kaikilla osaltamme vastuu siitä, ettei toimintakyvyn rajoite sulje ketään pois tai tee kenenkään arjesta pelkkää selviytymistä.
- Minka
Kommentit
Lähetä kommentti