YKSITYINEN VS JULKINEN?

Jos vaalikoneita on uskoa, aluevaaleissa tiukaksi keskustelunaiheeksi nousevat mielipiteet julkisten ja yksityisten palveluiden oikeasta suhteesta. Ymmärrettävää, sillä teemaan liittyy monia näkökulmia, kuten työllisyyden ja yrittäjyyden tukeminen, julkisen palvelutuotannon vaaliminen, laatu, raha, valvonta, tasapuolisuus ja valinnanvapaus.

Jos ympäröivät asiat ovat kunnossa, palvelun sisällön kannalta ei pitäisi olla suurta merkitystä sillä, kuka palvelun lopulta tarjoaa. Ympäröivillä asioilla tarkoitan esimerkiksi yhdessä sovittuja toimintatapoja ja niiden noudattamisen kulttuuria, toimivaa valvontaa ja ohjausta, selkeitä laatukriteereitä sekä asiakkaiden / potilaiden tasapuolista kohtelua.

Sillä, että lapsen tai ikääntyneen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on oikeasti aikaa varmistaa paikan sopivuus asiakkaalle, ja valvoa asiakkaan saamaan palvelun laatua, on enemmän merkitystä, kun palvelun tuottajalla. Tärkeintä on, että paikka vastaa juuri tämän ihmisen tarpeisiin parhaiten. On myös olennaisen tärkeää, että asiakkaiden / potilaiden sijoituspaikoista päättävillä ammattilaisilla on riittävästi tietoa ja osaamista tähän työhön.

Jotta koko kuvio toimisi, meidän tulisi voida luottaa, että palvelu on yhtä laadukasta kaikissa yksiköissä, sektorista riippumatta. Näin ei valitettavasti vielä ole. Laatu- tai valvontakoordinaattorien tehtävien perustaminen hyvinvointialueelle olisi tärkeä askel kohti tätä tavoitetta.

Joitakin eroja yksityisten ja julkisten palveluiden välillä kuitenkin on, jotka on hyvä huomioida asiakkaan palveluja suunniteltaessa. Mieleeni tulee esimerkiksi yksityisen toimijan mahdollisuus kieltäytyä jatkamasta palvelun antamista liian haastavalle asiakkaalle, kuten vaikeasti oireilevalle, sijoitetulle lapselle. Lienee myös tarpeellista sanoa ääneen yksi tärkeä taustalla pyörivä asia: Raha. Sillä on merkitystä sektoriin katsomatta, mutta ehkä se merkitys korostuu, kun liikutaan yksityisellä sektorilla. Siitä, miten tämä käytännössä ilmenee, on monenlaisia näkemyksiä. Yksi ero on, että yksityiset palveluntuottajat voivat usein räätälöidä palvelujaan helpommin vastaamaan asiakkaan tarpeita, sekä tarjota monenlaisia tärkeitä palveluja, joita ei syystä tai toisesta tuoteta julkisella sektorilla.

Tieto tarjolla olevista palveluista on pirstaleista. Mainoksissa ja esitteissä palveluiden sisällöistä, esim. yksiköistä annetut käsitykset ja tiedot saattavat vastata todellisuutta, tai olla vastaamatta sitä. Joulukuussa 2021 on vihdoinkin julkaistu ja otettu kokeiluun lastensuojelun sijaishuoltoyksiköt yhdistävä Lasteri-tietopohja. Vastaava tarvitaan ehdottomasti muillekin palvelualueille. Maakunnassa tulee lisäksi kartoittaa muidenkin kuin asumis- tai laitospalvelujen tarjontaa, sekä koota yhteen niiden valvontatietoja, kehittämistarpeita ja vahvuuksia. Näin saamme parempaa tietoa siitä, millaisia sote-palveluja meillä on alueella olemassa, mikä taas helpottaa asiakkaalle sopivimman palvelun arvioimista. Samalla saisi käsityksen siitä, millaista palvelua tai osaamista alueelta vielä puuttuu, ja mitä kehitettävää eri palvelualueilla olisi.

Kun puhutaan laitospalveluista, tulee muistaa perhehoidon ensisijaisuus. Perhehoidon tulee aina olla ensisijainen vaihtoehto, kun se on mahdollista. Tämä koskee kaikkia asiakasryhmiä, mutta korostuu erityisesti lasten palveluissa. Perhehoidon tuottajakin voi olla julkisen sektorin työntekijä, tai yksityinen yrittäjä – Tämä sama julkinen vs. yksityinen -keskustelu ulottuu siis myös sinne.

Yhteenvetona; suhtaudun melko neutraalisti yksityinen vs. julkinen -keskusteluun. Arvostan julkisia palveluja korkealle, ja näen niissä paljon hyvää puolustettavaa. Samalla tiedän, että yksityisellä puolella on aivan yhtä paljon hyvää ja isoa potentiaalia. Kumpaakin tarvitaan, kolmatta sektoria unohtamatta. Palveluiden ulkoistamiseen suhtaudun järjellä: Jos palvelun ulkoistaminen on hyvin perusteltua ja arvioitua, en vastusta sitä vastustamisen ilosta. Vaadin kuitenkin tässä, kuten muissakin asioissa, laadukkaita perusteluja ja hyvin tehtyä arviointia. Ehkä paras ratkaisu olisi, että vajaa puolet palveluista olisi julkisen, vajaa puolet yksityisen sektorin, ja loput kolmannen sektorin tuottamia? Mikä mielestäsi olisi paras piirakkakuvio tässä asiassa?

- Minka