TUOMARI TAI DUUNARI - HYVINVOINTI KUULUISI KAIKILLE

Sosioekonominen asema vaikuttaa terveyteen. Terveydentila kohenee ja elinikä pitenee, mutta ei kaikilla. Eri sosiaaliryhmien väliset erot kuolleisuudessa ovat Suomessa suuria. Eroja on myös sairastavuudessa ja koetussa terveydentilassa. Kuilu eri ryhmien välillä ei ole valitettavasti laskusuunnassa.

On tutkittu, että tk-lääkäripalvelujen saatavuudessa ja käytössä näyttää olevan pysyviä sosiaaliryhmittäisiä eroja, jotka eivät selity terveydentilan eroilla. Alempiin sosioekonomisiin ryhmiin kuuluvat näyttävät saavan ylempiä vähemmän tietoja sairaudestaan ja osallistuvan harvemmin hoitoaan koskevien päätösten tekoon.

Tavoite terveydenhuollon tarpeenmukaisesta käytöstä sosioekonomisesta asemasta ja taloudellisista edellytyksistä riippumatta ei näytä kaikilta osin toteutuvan Suomessa. Tavoite ei toteudu saatavuuden, eikä palvelujen sisällön osalta, vaikka parannuksiakin on toki tapahtunut.

Näiden asioiden taustalla on monimutkaisia prosesseja. Terveyserojen taustalla näyttäisi vaikuttavan ammatti, koulutustaso ja tulotaso. Näiden taustalla taas on monia eri asioita. Esimerkiksi koulutustason on todettu ”periytyvän”.


Meidän tulee päästä vaikuttamaan sekä näihin terveyseroihin ja niiden kehittymiseen, että niiden takana oleviin juurisyihin. Terveyden edistämisen toimenpiteitä ja pahoinvointia vähentäviä keinoja tulee kohdentaa erityisesti niille väestöryhmille, joiden tiedetään sitä eniten tarvitsevan. Asennetyö ja tiedon lisääminen sote-ammattilaisten keskuudessa on myös tärkeää. Juurisyihin vaikutetaan esimerkiksi matalan kynnyksen palveluita kehittämällä, oppilashuoltoon satsaamalla ja lapsiperheiden tukea parantamalla.

 

Lähteitä ja lisätietoa:

Manderbacka, K., Arffman, M., Aalto, A-M., Muuri, A., Kestilä, L. & Häkkinen, U. Eriarvoisuus somaattisten terveyspalvelujen saatavuudessa. Julkaisussa Kestilä, L & Karvonen, S (toim.). Suomalaisten hyvinvointi 2018. THL 2019.

Palosuo ym. (2006) Sosioekonomiset terveyserot - terveyspolitiikan ikuisuusongelma? https://www.duodecimlehti.fi/duo95808

Karvonen ym. (2017) Tulotason mukaiset terveyserot ovat edelleen suuria. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135167/URN_ISBN_978-952-302-896-8.pdf?sequence=1

 

Kuva 2: Karvonen ym. (2017) Tulotason mukaiset terveyserot ovat edelleen suuria, s. 6. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135167/URN_ISBN_978-952-302-896-8.pdf?sequence=1

Kommentit