REKRYTOIMINEN - SITOUTTAMINEN - PALKITSEMINEN


Yle uutisoi eilen Satakunnan alueen vaikeutuneesta työvoimapulasta. Yli puolet Kevan kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä kertoo,
ettei avoimiin paikkoihin ole riittävästi hakijoita. Tilanne on huomattavasti huonompi kun vielä vuosi sitten.

Erityisesti vaikeuksia on sosiaali- ja terveysalalla. Pulaa on hoitajista, lääkäreistä ja sosiaalityöntekijöistä. Pulaa alkaa olla myös opetus- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisista.

Yksi tärkeimmistä vaaliteemoistani liittyy sote-henkilöstön saatavuuteen sekä työoloihin ja -ehtoihin. Sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole ilman tekijöitä. Hyvinvoivat työntekijät ovat avain laadukkaisiin palveluihin.

Saatavuusongelma vaikuttaa monella tavalla työn arkeen ja henkilöstön jaksamiseen. Sen lisäksi, että ammattilaisia saadaan virkoihin ja toimiin, heidät tulee saada sitoutumaan tehtäviinsä ja jäämään organisaatioon töihin. Pitkään organisaatiossa toimineita ammattilaisia ei myöskään tule unohtaa uusia tulokkaita haettaessa. Rekrytoiminen, sitouttaminen ja palkitseminen vaativat kaikki huomiota ja toimia.

Meidän tulee pysähtyä miettimään, miten saamme Satakunnan hyvinvointialueesta houkuttelevan, arvostetun työnantajan eri ammattilaisille. Hyvinvointialueelle tulevista organisaatioista tulee kerätä parhaat henkilöstön hyvinvointia tukevat käytännöt, ja ottaa niitä käyttöön. Esimerkiksi Porissa perusturvan henkilöstöllä on käytössä liikunta-/kulttuurisetelit, Huittisissa taas henkilöstö saa vuosittain valita itse ns. kunnollisen joululahjan. Nämä maksavat rahaa, mutta niin maksaa henkilöstön vaihtuvuuskin. On laskettu, että sosiaalityöntekijän vaihtuminen voi maksaa jopa 75 000 €.

Aluevaltuuston tulee kautensa alettua ryhtyä pikimmiten laatimaan suunnitelmaa vaikeasti rekrytoitavan henkilöstön saamiseksi hyvinvointialueelle, alueella toimivan sote-ammattilaisten sitouttamiseksi hyvinvointialueeseen sekä työolojen ja -ehtojen kehittämiseksi. Suunnitelmaa tulee laatia yhdessä niiden kanssa, joita asia koskee, eli ammattilaisten kanssa. Tässä kokonaisuudessa ratkaisut ovat monilla tasoilla; joululahjoissa ja korkeakoulujen aloituspaikoissa - sekä monessa näiden kahden välillä. Meidän tulee kartoittaa kaikentasoiset ratkaisuehdotukset, kääriä hihat, ja tarttua toimeen.


- Minka


Katso lisää Ylen jutusta.

Kommentit